Mustat puolusti myös omia maitaan valkoisia vastaan jopa tappamalla, ampumalla myrkkynuolia, mutta lopulta hävisi ja valkoinen valtasi niiden maat.
Olihan se ihan reilu kisa jonka mustat vaan hävisi ja valkoiset voitti. Eikä kukaan syyttänyt mustia rasisteiksi vaikka tappoi valkoisia turisteja.
Yksi iso virhe siinä tapahtui, kuten näette. << se että ne jätti yhtäkään mustaa henkiin niiden olisi pitänyt tappaa ne kaikki Miten se olisi enää niiden mainetta huonontanut, nehän jäi maailman historiaan rasisteina. Jos koko musta rotu olisi hävitetty niin meillä ei olisi tänään hätää. Se oli iso moka, nyt ollaan kohta kuolleita.
Ja yks mikä on varma että nyt mustat tappaa valkoiset nyt viimeistä nahkaa myöten ja islamistit lahtaa loput. << sitä meidän päättäjät auttaa, hävittää Suomen kansan eli ovat Suomen kansan kansanmurhaajia.
Stubbi Merkel ym jää Maailman historiaan valkoisen rodun murhaajina, mutta tuskin mustia ja islamisteja mikään valkoisen historia tulee enää ikinä kiinnostamaan.
Evoluutio tarkoittaa muiden rotujen tappamista ja hävittämistä, sitä tekee kasvit kuin eläimetkin, kuin virukset ja bakteeritkin. Evoluution tarkoitus on tuhota muut kansat ja rodut. Mutta oman rotunsa tappaminen on yhdenlainen idiotismin huipentuma.
Valkoiset olisi voittanut tämänkin mustien valkoisten maanvalloituksen, ellei valkoiset luopiot olisi menneet mustien puolelle auttamaan mustia valtamaan valkoisten maat mustille. Onko se reilua että valkoinen on valkoista vastaan mustien puolella? Ei ole! Minkäs teet kun valkoisia vihaavat päättäjät on vallassa mutta mustat tappaa lopulta nekin ja koko valkoisen rodun ellei valkoiset pakene jälleen kerran, mutta tulisi noi mustat sinnekin.
Mustille on joku pakko tarve naida kaikki valkoiset mustiksi, eli tappaa sukupuuttoon, ettei maailmassa saa olla yhtään valkoista. Sen eteen päättäjät nyt tekee hartiavoimin töitä.
Eikä me tavikset voida yhtään mitään kuin katsella vierestä kun valkoista suomalaista rotua nyt murhataan valkoisten päättäjien avustuksella.
Soiniin me niin luotettiin, taisi olla kusetusta sekin vaan.
________________________________________________
Ei sitä [rasismi-sanaa] tarvi kieltää, se vaan pitää ymmärtää että ne jotka tahtoo tappaa jonkun ryhmän [valkoiset suomalaiset tai juutalaiset] ne vaan keksii kaikenlaisia valheellisia määreitä kriminalisoida murhattava kansa aluksi sanoilla ja puheilla, lopulta teoilla. Valheella se alkaa.
Se on suomalaisten JÄRJESTÄ kiinni taisteleeko se vastaan vaan alkaako se vinkumaan "minä olen rasisti, koska puolustan omaa maatani". <<< Tuossa kohtaa juurikin meni minulla maku tähän suomalaisuuden puolustamiseen koska toihan sataa juurinkin suomalaisten tappajien islamistien ja mustien laariin, joten ne jotka kutsuu itseään rasisteiksi on joko islamisteja tai niin tyhmiä ettei niiden avulla Suomi pelastu, eikä niitä kannata puolustaa. Mutta tyhmä rotu kuolee - se on evoluutiota.
Rasisteiksi itseään kutsuvat pellet on mukana Suomen kansan kansanmurhassa.
________________________________________________
__________________________________________________
Kyllä mä olen mieltä että aivottomuus tappaa ja tuhoaa valkoisen rodun.
Vain Hitler halusi pitää valkoisen rodun puolta.
Suvaitsevaisuus, eli mustien maailman valloitus tuhoaa nyt valkoisen rodun.
Sen huomaa siinäkin miten päättäjät yrittää kaikin keinoin tukahduttaa mielipiteet, leimaamalla ne rasismiksi ja vihapuheeksi kun samalla mustat raiskaa ryöstää ja tuhoaa valkoisia ilman että päättäjät sanoisi sitä vastaan yhtään mitään. Edes naispresidentti ei puuttunut asiaan. Niin oksettavaa. Mutta suomalainen joka kirjoittaa suomalaisuuden puolesta on heti rasisti. Toki siinä auttoi swenkomaaniset voimat oikeuslaitoksessa, mutten vieläkään käsitä miten huono olla Halla-ahon puolustus?
Tuli mieleen eilen kuin TYHMIÄ suomalaiset on, yks jätkä piirsi mun käteen tussilla kolme viivaa [vittuilua] niin muut likat kysyi mitä toi on ? Ihan päästä keksin ne on kolme prinsessaviivaa niin kaikki muutkin meni mäkin haluun prinsessaviivoja mun käteen. Oikeesti, onko näin tyhmä rotu edes säilyttämisen arvoinen? Se tuli mieleen tästä Sipilän ideasta auttaa noita, niin kaikki muutkin alkaa kilpailee mäkin haluan antaa mun asuntoni tp-hakijoille. On ihme ettei Englannin kuningatar ole vielä luvannut antaa linnansa tyhjiä huoneita laittomille Euroopan valloittajille.
__________
Eihän Hitler siinä väärässä ollut että puolusti valkoisia mutta sen tyhmyys valtasi sen mielen juutalaisten kohdalla. Ehkä juutalaiset seuloutui hävitettäväksi kansaksi juurikin sen yhden juutalaisen takia joka ei tehnyt niin kuin Hitler halusi. Kostaa se kaikille juutalaisille on narsismia. Kuten moverikin on ihan vaan puhdas narsisti, swenkomaani jonka mielestä suomalaiset on aina rasisteja.
_________________________________
Sekin paska suomalaisten piirre joka puuttuu muslimeilta on ettei ne vasikoi rikollisia niin kuin suomalaiset tekee. Kun yksi jää kiinni poliisille laittomuudesta niin poliisien ei tarvi ku jäädä odottamaan muiden rikollisten vasikoimista. Toi suomalainen luonteenpiirre - että noi muutkin pitää tuomita kun minutkin tuomitaan - on niin ylioksettavaa, ettei halua kuulua samaan rotuun. Onko sitä piirrettä muslimeilla? Enpä tiedä, mutta ainakin rodun säilymisen kannalta ovat ajatelleet sen olevan tärkeää, koska se tappamisen uhalla opetetaan niille, ettei muita vasikoida, "on rakastettava jokaista muslimia, teki se mitä tahansa"
Suomessa se kuuluu että "suomalaisen kuuluu vihata suomalaista, teki se mitä tahansa" niinpä suomalaiset jaksaa tuhota omaa kansaa, kuten Stubb tavalllaan ja kansa jaksaa vasikoida muita FB ettei tolla ole oikea nimi. Suomessa on ainakin kaksi saman nimistä toki en siihen itsekään uskonut kun tilin loin. Mutta hyvää se että poistettiin ettei oikealla nimellä olevat joudu väärin perustein kärsimään rasistien takia. Joten nyt ateistit on myös vasikoita. Sen takia lupaan vihata sitä sydämetöntä tyhmää vasikka-sakkia lopun ikääni.
Ateistit Suomen tuho. Mitään hyvää ei ole tehnyt.
_____________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.