tiistai 22. syyskuuta 2015

Rasismi on hurri-päättäjien huvia


Suomalaisten rasistinen syrjiminen on hurri-päättäjien huvia, mutta kunhan pääsevät suomalaisia murhaamaan oikein urakalla, niin se vasta iloksi hurrien suun saa.

"Tuttumies" kyselee kuin idiootti, joka ei olisi ikinä elänyt tässä maassa.

Jokainen suomalainen  tietää miten sadistisia rasisteja hurrit oli suomalaisia kohtaan koko tuhannen vuoden historian ajan. Ja se sadistinen rasistinen syrjiminen jatkuu tänäänkin. Hurrit vaan on järjestäneet asiansa siten että ne on määräävässä asemassa jokapaikassa Suomessa. Myös PeruSSuomalaisissa.  Niillä on kaikkien alojen johtajuus.   Myös Umayya Abu-Hanna ymmärsi sen  ja rääkäsi sen Hesarin sivulla, tajuamatta itsekään että se oli osunut oikeeseen, vaikka luuli olevansa vain vainoharhainen. Mutta sitä se on joka kerta jos sanot miten hurrit saa kaiken automaattisesti ne leimaa sanojan vainoharhaiseksi kateelliseksi.

"Tämä sama linjaus on pitänyt valkoiset, valtavirran kulttuurikentän suomen- ja ruotsinkieliset keski-ikäiset ihmiset monikulttuurisuuslinjausten ja rahojen vartijoina.", kirjoitti Umayya Abu-Hanna HS 22.3.2010 mielipide sivulla.
Kuitenkaan se ei tajunnut että kaikkien rahasäkkien päällä istuu hurrit tai hurrien suomalaiset luottoystävät. Näin Suomessa ei ikinä suomalaiset saa yhtään mitään ellei nuole ruotsalaisten ylivaltaa ja maksa niille bonuksia palveluksista.  Siis suomalaiset on niidenkin orjia, mutta paremmassa asemassa kuin suomalaiset joilla on hädintuskin elämisen edellytyksiä. Hurrit on järjestäneet rasismin, vallan ja tappamisen uhan avulla itselleen etuoikeuksia, joita suomalaisille ei tietenkään kuulu.


______________________________________________

Ruotsalaisten rasismi suomalaisia kohtaan

tuttumies  22.9.2015 17:36

Onko rasismia edes kysyä, että onko historian saatossa esimerkkejä ruotsalaisten rasismista suomalaisia kohtaan?

Jos itse kysymys ei ole rasismia, niin löytyykö vastauksia?


______________________________________________

===============================================1

Suolessa :

Ei ole!  Ruotsalaiset leimasi suomalaiset alemmaksi roduksi ja orjuutti alisti esti haukku syrji orjuutti. Se ei ole rasismia.  Vain jos sanoo nääkäri on se rasismia. Ruotsalasiet sterilisoi suomalisia naisia aina 1970 luvulle, ei sekään ole rasismia, koska suomalaiset on oikeesti alempaa rotua,  se tutkittiin jo 1850 Ruotsin yliopistossa.   Pari vuotta sitten ilmeni että suomalaiset sotalapset laitettiin lastenkotiin jossa niitä raiskattiin ja alistettiin nöyryytettiin orjuutettiin ja haukuttiin. Samaa tehtiin myös pahimmille ruotsalaisille. Kiinni jäivät, niin Ruotsi maksoi korvaukset ruotsalaisille muttei suomalaisille. Ei sekään ole rasismia koska suomalaiset on alempaa rotua niin suomalaisille ei tarvi maksaa.  Ruotsalaisissa  kouluissa opetetaan että Ruotsi antoi Suomelle itsenäisyyden ja kaiken mitä täällä ylipäätään on, ellei ruotsalaiset olisi tulleet Suomeen niin suomalaiset hyppisi vieläkin puissa. Eihän sekään ole rasismia, koska suomalaiset on oikeesti apinoita.  Siksi hurrit haluaa Suomeen paljon afrikkalaisia ettei Suomessa olisi enää apinoita. 

Tänäkin päivänä suomalaiset tietää ettei lapsia kannata laittaa yliopistoon koska ei ne sinne pääsisi vaikka ovat selkeesti osaavampia ja viisaampi kuin hurrit, muttei kukaan voi tuloksia verrata. Ja päättäjät manipuloi vastauksia. Ja jo lastentarhassa aletaan suomalaisia lapsia potkimaan ja syrjimään.  Koulussa se jatkuu ettei suomalaisten perheiden lapsille anneta alunkaan mahdollisuuksia. Jos joku kaikista esteistä huolimatta pujahtaa vahingossa yliopistoon joutuu se sielläkin jatkuvan pilkan ja syrjinnän kohteeksi. Suomalaisten syrjiminen ei ole ikinä rasismia.

5% vähemmistö omistaa kaikesta Suomen varallisuudesta 80% Kertonee ymmärtävälle ettei se olisi mahdollista ellei tuo vähemmistö saisi erityisiä etuoikeuksia, mm asunnon ja työtä onhan kaikki työpaikkojen työhönototkin isin firmoja tai ainakin isin golf-kavereiden ja lapset saa sieltä helppoja suuripalkkaisia duuneja.  Onko hurreilla huolta tai stressiä asunnottomuutta työttömyyttä? Sekin kertoo jotain jollekin.  Hurrit johtaa  Suomea.

1850 ruotsalaiset kielsi suomenkielen virkakielenä Suomessa, ei sekään ole rasismia. Näinhän se menee.  Mover heittänyt kaikki tuhannet kirjoitukseni tästä roskiin  koska totuuden sanominen on rasismia. Joten mä olen moverin mielestä rasisti.  Ja tämäkin poistetaan.


===============================================2

Ei niistä asioista varsinaisesti ole jäänyt selkeitä todisteita koska päättäjinä hurrit poistaa kaikki todisteet. Pitää osata lukea asiat historiasta oikein mitä mikin tarkoittaa,  mutta jos 1850 tehty päätös kieltää suomenkieli virkakielenä ei teillä saa ymmärrystä aikaan, niin en tajua mikä saisi.  1863 Venäjän tsaari määräsi fennomaanien toiveesta suomenkielen ruotsinkielen rinnalle, eikä ne uskoneet siihen kymmeniin vuosiin edes virka-asioita ei voinut hoitaa Suomessa suomenkielellä, ei voinut omistaa maata ellei osannut kaavakkeita ruotsiksi, ei saanut oikeutta ellei osannut ruotsia. Oikeudessa ruotsalaiset väitti kaikki suomalaisten omaisuuden perityt talot metsät puut kaikki oli oikeudessa hurrien.   Siitä  on sitten hyvä jatkaa omaisuuden kasvattamista kun pesämuna on ryöstetty suomalaisilta. Eihän hurrit ole koskaan mitään tehneet, ryöstäneet kaiken suomalaisilta. Se tieto on kulkenut kuulopuheena suvuissa. Historian kirjoissakin siitä voi lukea hyvin vähän. Koska päättäjinä on hurrit. Hurrit ryösti ja orjuutti vallan avulla suomalaisilta kaiken. Edelleen niillä on kaikkien alojen valta jonka avulla ne valitsee kuka saa asunnot, työt ja yliopistopaikat.

Rasismiin nimenomaan liittyy valta, koska ilman valtaa ei voi olla rasismia. Vain se jolla on valta on edes mahdollisuus rasismiin. Suomalaisilla ei ole valtaa se on hurreilla. Siksi hurrit on rasisteja keille haluaa ja ne haluaa olla rasisteja suomalaisille, saamelaisille, vammaisille jne.  Voishan ne valita jonkun toisen ryhmän, mutta ensin ne haluaa eroon noista. Jokainen joka eli 1950 ja 1960 ja 1970 luvulla saattoi nähdä omin silmin yhteiskuntamme rasismin suomalaisia kohtaan. 

Hurrit sotkee asioita tahallaan ja on olevinaan suomalaisia ja voidakseen kaataa koko rasismin suomalaisten niskaan. Mutta täytyy tajuta että päättäjät oli ja on nimenomaan hurreja!! Katso itse millaisia nimiä oli 1800 Suomen eduskunnassa pitkälle 1950 luvulle.  SDP kohdeltiin aikoinaan yhtä alentavasti kuin persuja nyt. Siitä oli avartava dokkari YLEllä. Vain papisto, aateliset ja porvaristo päätti asioista. Lopulta talolliset jos oli hurreja.

====================================================3

Tämänkin olen laittanut puolimiljoonaa kertaa
Ettekö te osaa lukea? Vuonna  1849 estivät näinkin selkein käskyin suomalaisten pääsyn yliopistoon.  Haloo ymmärtäkää asioita, miten se muka olisi muuttunut tänään? Ja eikö tuo ole rasismia, kun annetaan tämmöisiä ohjeita, että ehkäistäisiin työtätekevän eli elättävän luokan siirtymistä kuluttavaan luokkaan.


Yliopiston sijaiskansleri Nordestam kirjoitti v 1849 ministerivaltiosihteeri Armfeltille Pietariin:

"Olisi kenties hyvä asettaa mahdollisimman paljon esteitä huonomman luokan kohoamiseksi parempaan eli tulemiselle virkamiehiksi. Pitäisi korottaa maksuja sekä kouluihin että yliopistoon pääsyssä, jotta ehkäistäisiin työtätekevän eli elättävän luokan siirtymistä kuluttavaan luokkaan"

Kreivi Mannerheimin mukaan "ylemmissä luokissa vallitsee sivistyneiden vanhempien istuttama syvempi siveellisyys, mikä luo aidon pätevyyden julkisiin toimiin". Siksi yliopistosta on pidettävä poissa kaikki talonpojat ja fennomaanit."


______________________

Kokoomus ei aja suomalaisten fennomaanien asiaa vaan eliitin ja suomalaisia sortavien etuja!

Nämä asiat on hurrien suojelijoille niin vaikeata että pitää poistaa. Rasismitutkija Vesa Puuronen jatkaa tuota valetta että suomalaiset tuhosi saamen kulttuurin. Niin millaisia suomalaisia vai "suomalaisia" eli hurreja.  Ajatelkaa ite.

En mä kyllä yhtään ihmettele että olemme näin huonossa jamassa kun olette kaikki niin tyhmiä, ettette tajua yhteiskunnastamme yhtään mitään, vaikka olen jankuttanut näitä asioita jo monta vuotta.



=================================================4

Tässä jotain mustaa valkoisella  vuonna 2015

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kirja-esittelee-kansankodin-pimean-puolen-nain-ruotsin-rotuoppi-kasitteli-suomalaisia/686487/
_______________________________

Herman Lundborgin (1868–1943) mielestä epäkelpojen ihmisten lisääntyminen pitäisi estää samoin kuin seka-avioliitot esimerkiksi suomalaisten kanssa, jotta rotu pysyisi puhtaana. Rotuhygieniasta löytyi vastaus hänen mielestään kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, kuten köyhyyden ja rikollisuuden torjumiseen.

Järjestelmällistä naisten sterilointia.  Ruotsissa harjoitettiin eugeniikkaohjelman mukaan sterilisaatiopolitiikkaa vuodet 1935–1975, jolloin sterilisoitiin 63000 henkilöä. Näistä 93 prosenttia oli naisia, ja he olivat etenkin työväenluokasta. Eugeniikan eli hyväsyntyisyysohjelman mukaan esimerkiksi perinnöllisesti sairaiden ja vajaaälyisten lisääntyminen oli estettävä. Esimerkiksi epileptikoiden avioitumisen ehtona oli sterilointi, kuten jopa erittäinkin lyhyellä ajalla mielisairaalassa olleiden.

Lähde: Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (2015)

========================

Katsokaas kun eräät suomalaiset  saavat paremman aseman hurreja nuolemalla ja pitävät yllä hurrien etuoikeuksia ja valtaa, saavat silleen itsesekin nauttia suomalaisten potkimisesta kuten mover tekee. Jos ei hurreja nuole putoaa itsekin yhteiskunnan ulkopuolelle.  Se on noille niin elämän kokoinen nautinto saada potkia joitain suomalaisia, vammaisia, saamelaisia, ateisteja poltettiin ja ihan mitä vaan kunhan saa sen jumalaisen tunteen tuhota jonkun elämä. Ei, mover hyysärit ei halua suomalasille hyvää kun ne haluaa tuhota suomalaiset, se on niille nautinto, koska silleen ne saa elämää olemattomaan elämäänsä. Siksi mover leimaa täällä totuuden kirjoittajat rasisteiksi.  Sekin on yhdenlaista rasismia, kriminalisoida totuus vääryydeksi, kuten vaikka Halla-ahon tuomio oli sitä. Mutta silleen tää yhteiskunta pyörii sä nuolet päättäjiä tai olet yhteiskunnan ulkopuolella. Päätä itse.

Myös osa mustista nuoli apartheid-valkoisia saaden paremmat oltavat kuin muilla mustilla. Ehkä ne elää toisin kuin nuolemattomat mustat jotka kuoli.  Nyt mustat on kostoretkellä Euroopassa kun englantilaiset hollantilaiset rikastui Afrikasta - ja suomalaisten pitää maksaa siitä kallis hinta vaikkei meidän isät rikastuneet vaan olivat itsekin hurrien orjina. 

Sääli ettet lukenut aikanasi mun juttuja, olisit voinut tehdä jotain jo vuosia sitten. Katselin sua kyllä silläkin silmällä, mutta vihasi sokaisemana et pysty varmaan vieläkään lukemaan. En sit tiedä oletko oikeasti politiikassa, ehkä sinäkin olet vaan moverin halpa kopio niitähän täällä on riittänyt kaikki paitsi minä.  

Toisaalta kaikki on jo menetetty, että mitäpä niistä sen enempää. Ei Suomesta tulee enää ikinä se lintukoto mikä meillä oli 1990 luvulle asti.  Se rauha ja ihanuus, voinet varmaan sen muistaa.



==================================================5


Mover poistaa totuuden ruotsalaisten rasismista koska se palvelee ja suojelee ruotsalaisten ylivaltaa ja rasistista mielivaltaa, koska ilman ruotsalaisia sillä ei olisi sitä yhteiskunnallista asemaa  kuin on.   Samoiten se "lakimies" - Hussein jotain  .. ikänsä ollut pakolaisleirillä ja joutuessaan vastentahtoisesti Suomeen oppi parissa vuodessa suomen ja lakimieheksi ... tai luultavimmin on ikuisesti kiitollisuuden velassa hurreille ja puolustaa niitä ja niiden asemaa Suomessa suomalaisten tuhoamisessa kohti lopullista suomalaisuuden hävittämistä.   Ei kukaan normaali suomalainenkaan lue parissa vuodessa itseään lakimieheksi saatikka sitten umpi-ulkomaalainen pakolaisleiriltä. Ihanko omaa hyvyyttään noi puolustaa niin vahvasti hurrien etuoikeuksia?

Aika jännää tää demokratia Suomessa on, vai mitä mietit ?   Suomalaiset on asunnottomia työttömiä kouluttamattomia juoppoja ihan omasta halustaan.  Tai sitten "hiukan" on syrjitty  vallan ja rasismin avulla. Hurrien on hyvä porskuttaa ja haukkua suomalaisia. Kukaanhan ei voi rikastua ellei hyväksikäytä jotain toista ryhmää.



==================================================





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.