maanantai 6. huhtikuuta 2015

Päättäjät tuhosi Suomen

Ei ole kysymys vain rahasta vaan tuhoisampaa on että päättäjät antaa islaminuskoisten ja afrikkalaisten  tuhota Suomen, suomalaisuuden ja suomalaiset —  sitä me emme pysty korvaamaan rahalla. Ja suvaitsevaiset, hurrit tuhannet vuodet suomivihassaan sai nyt höökin päälle ja haukkuessaan suomalaiset jakoi suomalaiset kahteen : suomalaisuutta rakastaviin ja vihaaviin ja siten tappoi ja tuhosi Suomen hengen, ehkä jopa ihan pysyvästi.   Eilen just mietin että ekaa kertaa ymmärrän miksi Breivik teki sen. En enää edes harmittele sitä. Olen tappamiselle turta. Meillä ei ole enää Suomea. Suomalaisten osa on kuolla omien  päättäjien käsiin. Tulevaisuus on vain afrikkalais-hurri-islamilainen. Suomea ei ole tulevaisuudessa. Ei sitä ole enää ollut moneen vuoteen.
______________________________________

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/04/05/matkaopas-suvaitsevaisille/



Jo riittää. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Nasima Razmyar voisivat olla edes viikon haukkumasta suomalaisia. Sillä olemme jo ylittäneet kuilun partaan. Sillä kohta äyskäröimme kaikki vettä uppoavasta laivasta pelastaaksemme Suomen. Tuskin maailma tulee meitä auttamaan, vaikka olemme lisänneet myllynkiviä veneeseemme jakamalla rahamme ulkomaille ja ulkomaalaisille.

Laskin 2010 Maahanmuuton hintaa YLEn MOT-ohjelmalle. Selvitys asiasta on luettavissa Ylen sivuilta. Vaikka laskelma on tehty tupakkiaskin kansi-menetelmällä, aika lailla se vastasi Suomen Perustan torstaina julkaisemaa selvitystä. Itse olen ollut työryhmän jäsenenä. Vaikka Tilastokeskus viivytteli tietojen antamisen kanssa ja vaati tiedoista isot lunnaat, selvitys valmistui. Ja selvitystyö jatkuu. Tutkimus päätyi 700 miljoonaan, todelliset kustannukset menevät yli miljardin euron, minkä laskin viisi vuotta sitten.

Koska kyse on verorahojen käytöstä, tällainen selvitys kuuluu valtiovallan tehdä, sillä yksikään momentti valtion talousarviossa ei saa olla avoin piikki tietämättä edes, paljonko siihen menee rahaa. Maahanmuuttajat eivät saa olla paremmassa budjettiasemassa kuin ovat Suomen terveydenhuolto, poliisi, puolustusvoimat, päivähoito, koulut, joissa kaikissa talousarviot tehdään tuhannen euron tarkkuudella menot eritellen ja perustellen.

Päättäjien enemmistö käyttää tuon miljardin euroa ymmärtämättä paljoakaan Afrikasta, Lähi-Idästä ja islamista.


jne
.
.
.
.
.
.
.

Mä kans olen huutanut jo vuosia että tommonen oman kansan haukkuminen on ihan sairasta mutta sitten tajusin että kaikki päättäjäthän on hurreja ja ovat vihanneet suomalaisia aikojen alusta.  Siksi ne jakaa rahamme ja varallisuutemme pois ja ajaa Suomen tahallaan konkurssiin. Kukaan suomalainen ei ikinä pääse päättämään. Kaikki päättäjät ovat suomivihamielisiä hurreja.  Näkihän sen jo Umayya Abu-Hannakin, vaikkei tajunnut mitä tajusi. Sanoi muistaakseni että  "kaikki vallan avaimet on suomenruotsalaisilla, ilman niiden mielistelyä ei tipu penniäkään kenellekään."

Mutta se taas ei ole suomalaisten vika. Hurreilla vaan on joku sanoinkuvaamaton viha suomalaisia kohtaan. Ja niillä on kaikki vallan avaimet ja siksi ne retuuttaa suomalaisia kuin paskasta rättiä.. Hurrit pyrkii tuhoamaan Suomen kansan tai orjuuttamaan omiin tehtaisiinsa työskentelemään ilmatteeksi ja ainakin mulle se on sama kuin kuolema. Suomi on kuollut, joidenkin typerien äänestettyä hurrit johtoon. Kokoomus on hurripuolue! Ne vaan onnistui huijaamaan tyhmiä.  Kekkonen esti tietisesti hurrien vallan. Hän tiesi mitä teki.

Ruotsalaisethan teki 1850 Suomesta yksikielisen maan, Suomen ainoa virkakieli oli ruotsi. Vain Venäjän Keisari antoi 1863 asetuksen että suomen kieli pitää nostaa ruotsin kielen rinnalle. Eikä sekään ottanut onnistuakseen vuosiin.  Semmosii rasisteja hurrit on. Suomalaiset kuolee käytännössä ruotsalaisten helvetilliseen sortoon ja alistamiseen.
Taas.  On se Suomen kansa tyhmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.