perjantai 10. huhtikuuta 2015

Maallikon kanta



On hävytöntä väittää että tämän päivän suomalaisuutta puolustavat olisi jotenkin Hitlerin tekemien murhien kaltaisia  murhaajia.  Kun nimenomaan kansojen murhiin pyrkii ruotsalaiset tappamaan suomalaiset ja islamilaiset tappamaan ei-islamilaiset. Jotenkin jää semmoinen "juutalainen olo" että syytettään asioista, jotka ei ole totta vaan ajojahtia etsiä syitä murhiin.

Miksi  semmoinen teatteri? Eikö muille tule semmoinen olo että meitä syytettään pahoista asioista että päättäjät psyykkaa mamuja hakkaamaan, raiskamaan ja tappamaan meidät? 

Nythän jo Stubbi ja muut päättäjät  yleisesti herjaa ja vihapuhuu suomalaisia rasisteiksi ja siten antaa kehotuksen ja luvan maahanmuuttajille hyökätä suomalaisten kimppuun hakkaamaan ja raiskaamaan.

Suomalaisilla netissä on paljon pienempi vaikutusvalta mielipiteen esittämiseen kuin päättäjillä.
Silti päättäjät vihapuhuu lisää omaa kansaa vihatuksi lainsuojattomaksi alikansaksi, jota kukaan, ei edes poliisi  puolusta ja siksi kaikki solvaa ja vihapuhuu jopa raiskattujakin ja päättäjät vaan puolustaa suomalaisten solvaajia ja raiskaajia. Sekin on vihapuhetta sumalaisia vastaan.

No näillä mennään päättäjät jotka vihaa omaa kansaa saa vielä tuntea kansan koston, kunhan muutkin tajuaa että päättäjiemme tarkoitus on murhata  oma kansa.  Aluksi kansa on ainakin vaijennettu valheellisella propagandalla, että mielipide olisi rasismia.

"– Rikostuomioiden yksi elementti on siinä, että niistä kerrotaan ja niistä keskustellaan. Ja että maallikotkin voivat ottaa niihin kantaa."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428627381347.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.